Mulla näköjään tämä päivittäminen on kerran kuussa tapahtuvaa Viaton

Odottelen tässä kakkua uunista ja ajattelin tarttua kirjoittamiseen, monesti on taas käynyt mielessä päivittäminen kun asiaakin on.

Ikean reissu on onnistuneesti takana, ostin 2 tummaa ja isoa lipastoa joka toinen on nyt sitten vauvan vaatteiden käytössä ja toisessa kaikkea yleistä sälää, mm. askartelutarvikkeita. Hienot ja toimivat lipastot on, hintakaan ei ollut paha isoksi lipastoksi. Mies hikipäässä niitä kasasi ja hienosti onnistui :) Ikealta tarttui mukaan myös ostoslistalla ollut pinniksen patja ja tietysti kaikkea muutakin tarpeellista..

Koti on viimeisiä viilauksia vaille valmis, viimeiset verhot saatiin ikkunoihin eilen. Ostin alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen kangasta ja ompelin 12m kangasta parin illan aikana ja mies riippui katonrajassa sitten eilen. Kivat tuli vaikka alkuun mietinkin, että menikö mettään kun päätin laittaa olohuoneeseen kappaa. Kivan näköinen ja ihan meidän oloinen ollaan saatu kodista laitettua. Huonekalut on löytäneet paikkansa ja kovasti molemmat tykätään.

Vauvaa varten alkaa myöskin olla kaikki valmiina, vaatteet pesty ja viikattu. Sänky kasattu ja pedattu.. Pari tuntia sitten mies urakoi kaverinsa kanssa hoitopöydän sisälle varastosta. Sairaalakassi ja vauvan kassi vielä puoliksi pakkaamatta, mutta ne pakkaan valmiiksi sunnuntaina. Samoin ajattelin silloin desinfioida muutamat tutit ja rintakumit valmiiksi.

Vauva on kasvanut masussa tasaisesti. Tänään viimeksi oli kontrolli Oyssin äitiyspolilla, paineiden seurantaa.. Alapaineet on taas paukkunu 100 vaikka pari viikkoa sitten lääkitystä nostettiin. Tänään sitten tosissaan arpoivat ottavatko jo sisään, mutta pääsin onneksi vielä viikonlopuksi kotiin. Maanantaina on sitten uusi aika ja saapa nähdä mitä silloin tapahtuu. Puhuivat jo käynnistämisestä kun paineet ei ota asettuakseen. Lääkitystä voisi vielä nostaa, mutta kun viikkoja jo näin paljon niin eivät nostaneet ja vauva saisi jo kuulema syntyä. Joten alkaa kai tässä jo pikkuhiljaa jännittämään Hymy Kokoarvio tänään oli 3,2kg eli ihan vauvan kokoinen jo.

...

Mutta kotiin siis vielä päästiin ja huomenna meillä onkin juhlat! Vietetään mun valmistujaisia ja tupareita, siksi siis kakkukin uunissa. En ole vuosiin kakkua leiponut joten saa nähdä millainen tulee. Tarkoituksena tehdä 2 kakkua, joista koristelen ensin yhden ja jos on jumalaton menekki niin sitten myös sen toisen.. Jos ei, niin pakastan toisen sitten tulevaa varten. Täytteeksi laitan banaania ja mansikkaa :P Huomenna saadaan järkkäri korjattuna takaisin, joten postaan sitten kuvia kakusta.

Mutta nyt nukkumaan,että jaksaa huomenna juhlia :) Laskettuun aikaan tänään 19 päivää!! Minne lie katosi 9kk mikä alussa tuntui kauhean pitkältä ajalta..